Lisää valmiita kuvia tekstin lopussa. Liitin kuvan valmiista kitarasta heti blogin alkuun, koska facebook.
Kitaran laaduntarkistus/testivideo/soittoräpellys
Tein youtubeen videon, jossa testailen kitaran soitettavuutta ja eri mikkivaihtoehtoja ilman säröä sekä myös särön kanssa. Omat soitot ja soundit ei antanut kitaralle oikeutta. Asiakkaan käsistä ja vahvistimesta lähti paljon makiammat rokit.
Kaula ja otelauta
Kaula on lehmusta, jota olen muihinkin kauloihin käyttänyt. Tämä lehmus myytiin minulle vaahterana ja oletin pitkään sen myös olevan sitä. Kun sahailin "oikeasta" kaupasta ostettua lehmusta, oli haju täysin sama kuin minun "vaahterassa" ja kaikki muukin olemus, joten totesin minun lankkujen olevan lehmusta vaahteran sijaan. Lievä harmitus, mutta tekemäni kaulat ovat kevyitä ja vaikka ovat yhdestä osasta tehtyjä, ovat ne pitäneet muotonsa hyvin. Lankut ovat olleet minulla sisällä kolmisen vuotta ja puu on ollut myyjän mukaan kaadettuna n. 12v ennen kaupan tekoa, toki myyjään ei enää ole luottaminen. En yhtään epäile, etteikö tämäkin kaula kestäis. Tai jos ei kestä niin menee takuuseen ja teen uuden kaulan oikeasta vaahterasta.
Otelauta on samaista loimukoivua, kuin omassa RR kepissäkin. Tasalaatuista ja kohtalaisen hyvällä loimulla olevaa. Oletan että koivupuinen otelauta hieman tukevoittaa lehmuskaulaa. Koivu on kovaa ja se saavuttaa hyvän kiillon jo ennen pintamömmöjä. Vaaleassa otelaudassa toki on huonotkin puolensa, esim tummuminen ajansaatossa. Mutta tummumista voi vältellä ja vaalea loimuinen otelauta kyllä hivelee ainakin omaa silmää.
Kaulasabluuna, lankku ja otelauta-aihio.
Vannesahalla kaula esiin lankusta viivaa myöten.
Sabluuna kaula-aihioon kiinni ja alajyrsimellä kopioterällä kaulan lopullinen muoto.
Virittimien reiät ja vannesahalla pala pois lavan päästä.
Serkukset. Alempi kaula liittyy aiheeseen. Otelauta liimattu kaulaan. Kaksitoiminen kaularauta asennettu kaulaan.
Satulauran jyrsintäjigi kiinni kaulassa.
Serkukset. Radiuksen hionta. Ensin varoen höylällä ja loput hiontaklossilla.
Serkukset. Radius valmis.
Otelautamerkkien (abalone) hahmottelua.
Lapaviilu kaulan lapaan
Löysin loimukasta pihlajaa, josta höyläsin ensin yhden sivun tasaiseksi ja sitten vannesahalla sahasin siitä parin millin siivuja. Viilu taivutetaan märkänä tai mieluummin höyrytettynä ja lopulta liimataan märkänä paikoilleen. Höyryä minulla ei ollut, mutta parin millin viilu taipuu hyvin, kun sen kastelee kiehuvalla vedellä ja silitysraudalla kuumentamalla ja samalla painamalla sopivaa mallia vasten.
Loimupihlaja
Pinta- ja sydänpuu asettuu kauniisti lapaan.
Märän viilun prässäys mallia vasten.
Kuuma ja märkä viilu liimataan paikoilleen.
Mallin avulla puristetaan viilu lapaan kiinni.
Lapa viimeistellään.
Kaulan profiili ja viimeistelyt
Otelauta etenkin, mutta myös muutkin osat kaulasta hiotaan karkeudet läpi aina 4000 karkeuteen asti. Tämä siksi, koska Tru Oil ei "täytä" puussa olevia karkeampia hiontanaarmuja. Puu kiillotetaan ennen Tru Oil käsittelyä. Muitakin tapoja toki on.
Hiomarullalla hion ensimmäisen ja muistaakseni 14:n nauhan kohdalta tavoitepaksuuden kaulalle. Loput kaulaprofiilista tein nauhojen asennusten jälkeen.
Nauhojen pätkiminen.
Nauhojen asennus.
Lopullinen kaulaprofiili ensin kavahöylällä, mutta sitten myös puukolla, raspilla ja ihan millä tahansa. Lopuksi paljon hiomista.
Pähkinäpuinen logo lapaan.
Logolle kolo.
Puusta kaivetut kirjaimet tuodaan vielä paremmin esiin täyttämällä kolot epoksilla, johon sekoitin vaalean puun hiontapölyä.
Odotellaan epoksin kuivumista riittävän kauan.
Ylimääräiset skröböt otetaan pois ja hiotaan lopuksi tasalle.
Satulan asennusruuvien paikat ja kielten läpimeno reiät.
Runko on kiillottamata ja plekusuojan lakkapinta nollaamatta, mutta nopea esikatselu kohottaa tunnelmaa.
Kiillotettu runko.
Kytkentöjen testaus. Tässä vaiheessa kestää jostain syystä yllättävän kauan. koska ei riitä, että jotain kuuluu, vaan aina täytyy lähteä sillä yhdellä kielellä jammaileen ja ihmetteleen sitä ääntä, jonka eteen on tullut tehtyä töitä.
Kitara kasattuna.
Viimeinen kuva ennen kitaran toimitusta asiakkaalle.
Epilogi
Telecaster koristi muutaman päivän meidän kotia ja sillä soittelinkin jonkin verran. Se kyllä todella miellytti omaa silmää ja jäinkin ihmettelemään, kuinka siitä valmiiksi jo kauniista puusta voi tulla vielä kauniimpi lopputulos. Itsellä on melkein kaikki ostetut kitarat olleet läpikuultavia, jossa puun omat kuviot vahvasti tulee esiin ja näin on ollut jo paljon ennen sitä ensimmäistäkään haavetta oman kitaran rakentamisesta. Randyssä on myös paljon samaa sävyä, mutta siinä ei ehkä yhtä hienosti kohdannut puun sävy ja kitaran muoto.
Soitettavuudesta täytyy sanoa, että paljon mukavampi tällä oli soittaa, mitä omalla stratolla, mutta toki ensimmäinen kitara on aina ensimmäinen ja ainahan sitä voi tehdä paremmaksi. Soundit ja mikit todella yllätti. Kitarassa on paljon dynamiikkaa ja mikeistä lähtee meteliä. Etenkin asiakkaan soittamat rokit kunnon vahvistimella sai iteltä karvat pystyyn ja kylmät väreet.
Vaimolle iso kiitos valmiin työn kuvaamisesta. Hänellä on kyky tuoda asioista ne parhaat puolet esiin.
Tehtiin kaverin kanssa diili custom Telecaster tyyppisestä kitarasta. Itse olin kovin innoissani tästä projektista, koska kitarassa käytetään suomalaisia puita, joita olen itse jalostanut tukista puutavaraksi.
Reverse lapa, jossa pihlaja viilu sekä custom logo.
Rouhee pihlaja kansi
Puinen plektrasuoja
Pyöristys kaulan ja rungon liitokseen.
Tru oil (öljy) kaulaan ja lakkaa runkoon.
Kromi potikat, talla yms.
Telecaster mallille tyypilliset perusmikit.
Runko ja kansi
Rungon tervaleppä on kaadettu Pietarsaaren UPM tehtaiden lähettyviltä ja tukit on käsin vaivalla lumihangesta nostettu kärryyn. Tukit on sahattu soittokaverin kenttäsahalla ja lankut ovat kuivuneet n.3v ulkona ja useamman kuukauden sisällä ennen ensimmäistäkään toimenpidettä. Puussa on hyvä sävy ja ovat tasalaatuista. Pelkästä rungosta ei ole työvaihekuvia, koska jo alkuvaiheissa liimasin siihen kannen päälle.
Kansi on veljen kaatamasta pihlajasta, joka on sahattu lankuiksi samoihin aikoihin, kuin runkokin. Pihlaja on kovaa puuta ja kanteen sopivaa. Sävyä on paljon sekä loimuakin löytyy kannen puista. Puun kovuus ja loimu tekee siitä höylättävyydeltään vaikean, ja tässäkin projektissa tuli todettua, että liian lähelle tavoitepaksuutta ei kannata höylällä mennä; lohkaisee pian viimeisellä vedolla palasen ja sitä sitten saa korjailla.
Pihlaja lankusta siivuja vannesahalla
Siivujen sovitus. Höylä repäisi ison palan pois kohdasta, jossa puunsyyt vaihtavat suuntaa.
Sovitus ennen liimausta.
Kannen puut liimataan yhteen.
Kansi liimataan runkoon.
Edelleen kannen liimaus runkoon.
Vannesahalla rungon muoto sahataan lähelle tavoitetta. Alajyrsimellä sabluunan kanssa lopullinen muoto.
Kaulataskusta tuli varsin tiukka. Myöhemmin joutui vielä työstämään käsin.
Runko oli hieman liian paksu joten päätin kokeilla oikohöylää, mutta sehän sitten haukkasi isomman palan.
Jälleen kerran pinnan tasaus tasojyrsimellä.
Karu, mutta tästä oli hyvä jatkaa siklillä ja loput hiomalla. Käsihöylällä en enää uskaltanu.
Ennen hiontaa oltiin jo lähellä tavoitetta (44,45mm). Sain huokaista helpotuksesta.
Reunan pyöristys
Kaulan kiinnitysholkkien paikat.
Vannesahalla rungosta kulmikkaat kohdat pois,
ja raspilla loput. Käsihöylääkin tässä käytin.
Valmis pintakäsittelyyn.
"Plekusuoja"
Päätimme tehdä myös plektrasuojan puusta. Ja siihen löytyi loimuista koivua pieni palanen, jonka halkaisin moneen osaan. Koivu on itse kaadettu Ullavasta ja tämä palanen on sitä pintaa, joka oli menossa takkaan. Kirveellä kun sen halkaisin, se halkesi juuri niinkuin loimuinen puu halkeaa, eli syiden mukaan aaltoilevasti. Hetken sitä ihmeteltyäni, otin sen parempaan talteen kuivumaan. Tätä samaa puuta on metrikaupalla taapelissa ja lankut on isoja, mutta alunperin en nähnyt sen olevan loimukasta.
Suoja on n. 4mm paksu ja hieman herkkä käsitellä, koska liimattava pinta-ala jää pieneksi palasten liitoksissa. Suoja kyllä kestää, kun se kiinnitetään runkoon.
Vannesahalla ohuiksi levyiksi.
Höyläykset ja liimaus.
Taas vannesahaa.
Valmis pintakäsittelyyn.
Lakkauksen jälkeen ruuvien paikkojen poraus ja senkkaus.
