Puusta loihdittu: marraskuuta 2018

Stratocaster

Speksit

Tervaleppä runko
Loimuvaahtera kansi
Loimuvaahtera kaula

Huom! Kaikki loimuvaahterat ovat samasta lankusta lähtöisin.

Eebenpuu otelauta (exotic) loimuvaahtera listoilla

12" radius

Honey burst väritys ja kirkaslakka
Ironstone silver mikrofoni setti

Treble bleed -kytkentä

Gotoh virittimet
Messinki talla
Kullatut osat
22 nauhaa
Valmiit dekaalit

Valmis soitin

Valmiista soittimesta on lisää kuvia ihan alhaalla työstö kuvien jälkeen.

Tämä oli toinen tekemäni Stratocaster, joten sapluunat oli valmiina. Toisaalta vaikka sapluunoilla jyrsitään ja tehdään tavallaan samaa hommaa kuin aiemmin, niin silti jokainen työvaihe pitää tehdä eikä oikoa pysty. Ja kun tämä ei itselle tullut, niin ei voinut jättää joitain kohtia tyyliin "kyllä se mulle riittää", vaan oli pyrittävä tekemään asiat oikein ja hyvin. Projektissa oli hienoa käyttää hienoja materiaaleja sekä kirkkaalla lakalla saada loimut esiin. Kääntöpuolena on loimuisen puun hankala työstettävyys ja koko lakkaushomma on kotikonstein melko haastavaa.

Kitaraa työstettäessa en siihen kiintynyt muita projekteja erityisemmin. Se oli puutyö muiden joukossa ja erittäin haastava, mutta mukava sellainen. Loppua kohti jännitys alkoi kyllä olla aika kova. Soittimen valmistukseen käytetty aika ei kertonut vielä soittimen varsinaisesta kyvystä soida. Kun viimein sain yhden kielen paikoilleen todetakseni, että talla on kohdillaan ja intonaatio kohtalaisen ok ilman säätöä, huomasin, että molemmat e-kielet soivat paljon selkeämmin kuin siinä ensimmäisessä tekemässäni stratossa. Toki puut varmasti vaikuttaa, mutta varmasti ne miljoonat muutkin asiat. Kitara siis tuntui soivan ja siitä tuli heti hyvä fiilis. Seuraavaksi sitten jännitin nauhojen ja elektroniikan lopputulosta. Niihinkin on tullut rutiinia, että osaa malttaa tehdä vaihetta riittävän valmiiksi ennen siirtymistä seuraavaan vaiheeseen. Toki tässäkin kitarassa tapahtui paljon oppimista eikä virheiltä vältytty. Kielet kuin sai lopulta paikoilleen ja kitaran tuvan puolelle testiin, niin kyllä ne pienet virheet jäi sinne kokonaisuuden alle piiloon. Muutamana päivänä sitä soittelin paljonkin ja kyllähän siihen syntyi tunneside. Soundista tykkäsin ja soitettavuus oli hyvä. Oma strato jää heittämällä toiseksi enkä hetkeen haluaisi siihen edes koskea. Oma Les Paul pitäis saada valmiiksi pian kun kuumetta on...

Runko ja kansi

Rungon puuksi valikoitui vielä samaa tervaleppää, jota on muihinkin kitaroihin käytetty. Tätä on vielä muutama lankku jäljellä. Yllättävän paljon sitä on käytetty, vaikka peräkärryllinen sitä muutama vuosi sitten oli. Toki tukeista osa ei aivan soitinrakentamiseen soveltunut.

Oksia väistellen hyvät palaset runkoon. Reunoista jää paljon materiaalia, jotka myöhemmin käytän myös sellaiseen runkoon, johon tulee enempi palasia ja nätti kansi päälle.

Vannesahalla karkea muoto ja jyrsimellä sapluunan kanssa tarkempi muoto.

Loimuvaahteralankku, josta kitaraan kansi sekä myös kaula. Eli kansi ja kaula on samaa puuta ja oikein nätin näköistä on. Kuvasta ei vielä loimu eroitu täysin, mutta kyllä sen näkee pintakäsittelyssä.

Tähän vielä mainitsen, että ensimmäinen kansi meni hieman mönkään ja käytän sen omaan projektiin myöhemmin. Samaa lankkua oli niin paksusti, että siitä kyllä useammat kannet saa.

Kaula

Loimuvaahtera on mielettömän hieno kaulapuuna, mutta selkeästi hankalampaa työstää kuin perus vaahtera. Työvaraa joutuu jättään reilusti ja raspilla, viilalla ja hiomalla tehdä enempi.

Keskilinjan ja ulkoreunan mukaan hahmoteltu virittimien paikat.

Otelauta

Otelaudaksi eksoottisempaa eebenpuuta. Eläväinen ja tumma otelauta sopii hyvin loimuiseen kaulaan ja otelautaan tulee vielä listat samasta loimuvaahterasta kuin itse kaulakin on.

Otelaudan upotukset olivat valmiita pyöreitä white mother of pearl eli valkoista helmiäistä ja 12 nauhan kohdalle tein vielä oman upotuksen. Kirjainten tekeminen on hyvällä sahalla tosi mukavaa ja pikkusen viilaten niistä saa helpolla nättejä. Siinä kohtaa se muuttuu hankalaksi, kun kirjaimille pitää tehdä upotus otelautaa. Siinäkin on tullut paljon oppimista kokoajan.

Otelaudan puu kiillotetaan, koska siihen ei tule lakkaa vaan kevyt öljyäminen.

Pintakäsittelyt

Koko kitara otelautaa lukuun ottamatta käsitellään kirkkaalla lakalla. Ensin pohjakerros, sitten hionta "alas" ja toinen kerros pohjaa (varsinkin jos ensimmäinen kerros menee puhki hionnassa). Tässä kohtaa loimu herää kunnolla henkiin.

Pohjalakan päälle keltaista.

Ja ruskeaa reunoille. Eli lopputuloksena honeyburstin kaltainen bursti. Tämä on ensimmäinen tekemäni bursti, koska tekeillä olevaan Les Pauliin en itse burstia tehny. Katsoin kyllä tarkasti vierestä ja otin kaikki opit talteen ammattilaiselta.

Reuna on suojattu teipillä, mutta kyllä sitä joutui siistimään, jotta reunaa tulisi enempi näkyviin niinku kitaraa kohti katsottuna.

Väri valmis ja seuraavaksi pintalakka.

Pintalakka

Ensimmäinen kerros lakkaa kyllä kiiltää, mutta pinta ei ole tasainen ja sen näkee kun kuvan klikkaa auki.

Pinta ensin tasataan, mutta varotaan hiomasta pintaa puhki, koska hyvin pian sen jälkeen myös väri lähtee pois ja koko homman joutuisi tehdä alusta alkaen uusiksi.

Hionnan jälkeen hiotaan lisää. Käytännössä hiotaan edelliset hiontajäljet pois. Tässä jonkin verran hioin koneella, mutta enimmäkseen käsipelillä ja vesihiomapaperilla.

Kun pinta on tasainen ja karkeimmat (tässä tapauksessa kuitenkin karkeus n.1000) hiontajäljet saatu pois, voidaan pintaa kiillottaa. Kiillotuskoneella ja tahnalla sitten työstetään pinta kiiltäväksi.

Pintalakan alle laitoin pari dekaalia: soittimen nimi ja oma logo. Taakse sarjanumero sekä valmistusvuosi. Dekaalit tilasin Olavi Ikoselta http://ikonenolavi.wixsite.com/dekaalit. Hyvät ohjeet ja helppo asentaa. Tilasin omaa logoa useita tuleviin projekteihin.

Loput jutut

Pintakäsittelyn jälkeen on kaulan kiinnitys, tallan asennus, nauhahionta, satulan valmistus, mikrofonien kytkennät ja koko kasaus. Niistä en kuvia laita, vaikkakin ne ovat erittäin tärkeitä kohtia, jotta kitarasta tulee hyvä. Kuvassa myös itselle tekeillä oleva Les Paul.

Testisoittoja tein kotona Orange TH30C ja treeniksellä marsu räkin ja kaapin kautta. Aluksi soundi oli aika terävä ja laskin mikrofoneja alemmas. Se korjasi tilannetta, mutta vahvistimesta joutui säätämään diskanttia muille kitaroille tehtyihin säätöihin verrattuna pienemmälle.